keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Catrice - Dirty Berry (kera kukkien)

Olin ihaillut Catricen Dirty Berry -lakkaa jo pidemmän aikaa, ja tunsinkin olevani hyvin onnekas, kun bongasin kyseisen lakan toisen blogin kynsilakkakirppikseltä! :) Toisen turha lakka voi olla toiselle suorastaan aarre =D

Tästä lakkauksesta on jo hetki aikaa, mutta muistan laittaneeni kynnelle kolme kerrosta Dirty Berry -lakkaa. Lakan levittyvyys ei ollut aivan parasta a-luokkaa, mutta ei mikään älyttömän huonokaan. Kolmella kerroksella sai kuitenkin jo tasaisen pinnan :) Lisäsin kukkaleimoja päälle sekä vaaleansiniset strassit kukkien keskelle.



Dirty Berry -lakan holoefekti on melko hillitty, varsinkin jos sitä vertaa juuri edellisessä postauksessa esiteltyyn Nfu Oh -hololakkaan. Mutta silti tämä lakka on mielestäni niin kaunis.




Useissa kynsiblogeissa on ollut viime aikoina paljon juttelua blogien kuvista ja kuvaamisesta yms. Koska myönnän olevani aikamoinen keltanokka kuvauksen suhteen ja kuvakokojen suhteen, olenkin nyt pohtinut, että mitenkähän nopeasti nämä blogini kuvat latautuvat teille? Onko teillä ollut ongelmia niiden kanssa? Kertokaa ihmeessä jos on jotain ongelmia, niin yritän parhaani mukaan korjata asiaa.


Käytetyt lakat & välineet:
  • Orly: Bonder Rubberized Basecoat
  • Catrice: Dirty Berry (x3)
  • Leimaus: OPI Alpine Snow & kuvalaatta S10
  • Inm: Out The Door Top Coat

8 kommenttia:

  1. Kauniit kynnet, tuon Catricen hankkisin heti itsellenikin jos sen pääsisi jostain kivijalkakaupasta ostamaan :)

    Mun mielestä sun kuvat on oikein hyviä ja latautuukin nopeasti, itse tykkään vähän suuremmista kuvista mutta se on vissiin aika lailla makuasia. Ajattelinkin sut huomenna tähän haasteeseen haastaa jos sua ei ole jo haastettu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Huh, helpottavaa kuulla että kuvat latautuvat ongelmitta! :)Voisin kyllä välillä taas kokeilla niitä isompia kuvia. Olenkin viime aikoina tainnut käyttää enemmän näitä pienempiä kuvia. En tiedä miksi, nämä kuvakoot vähän vaihtelevat oman fiiliksen mukaan. Välillä tuntuu vaan niin oudolta tuijottaa omaa kättä näytöltä niin isona =D

      En ole haastetta vielä tehnyt, kiitoksia jo näin etukäteen siitä siis :)

      Poista
    2. No nyt olis sitä haastetta :)

      http://junesnails.blogspot.fi/2013/08/haaste-nain-muokkaan-kuviani.html

      Poista
    3. Selvä :) Tosin varoitan jo etukäteen, että olen hieman hidas näissä haastepostauksissa mutta tulee kyllä =D

      Poista
  2. Blogissani on arvonta käynnissä, olisi kiva jos osallistuisit :)

    http://delicacynails.blogspot.fi/2013/08/delicacy-nails-1-vuotta.html?m=1

    VastaaPoista
  3. Mulla ei ole ongelmia kuvien kanssa, hyvin latautuu.

    Lakka on kyllä nätti, löytyy onneksi omastakin laatikostani ettei tarvi kateutua:) Kiva farkkuväri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla ettei kuvien kanssa ole ongelmia latautumisessa! :)
      Lakka on kyllä mieleinen ja olenkin onnellinen, että joku toinen siitä raski luopua ;D

      Poista

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)