perjantai 31. toukokuuta 2013

Violettia

Olen tykännyt tähän mennessä kaikista testaamistani liquid sand -lakoista (Get Your Number & Stay The Night), eikä OPIn Can't Let Go -lakka tehnyt poikkeusta :) Se on tumma violetti, vaikka kuvissa meinaakin näyttää aika vahvasti siniseen vivahtavalta.

Seuraksi Can't Let Go sai joka toiseen kynteen Goshin -lakan Wild Lilac (571). Tykkäsin kovasti Wild Lilacin väristä, vaikka lakan laatu ei ollut ihan niin hyvä kuin Goshilla yleensä on. Mutta laatu ei ollut missään nimessä huonokaan. Peitti kahdella kerroksella mukavasti :) Olen vain tottunut että Goshin lakat tasoittuvat toisella kerroksella kuin itsestään, joten ne voi roiskia huolettomasti kynsille =D Tässä joutui ihan keskittymään myös toisen kerroksen levittämiseen =P





Testasin myös Can't Let Go:ta päällylakan kanssa, kuva alla.





Minusta alkaa huolestuttavasti tuntua siltä, että joudun tilaamaan nämä kaikki kokeilemani liquid sand -lakat täysikokoisena, ja siinä samalla ehkä kotiuttamaan pari uutta samanmoista ;) Pidän näistä kimaltavista liquid sandeista.

Käytetyt lakat:

  • OPI: Nail Envy Original
  • Gosh: Wild Lilac 571 (x2)
  • OPI: Can't Let Go (x2)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat



keskiviikko 29. toukokuuta 2013

CrowsToes - Triple Black Diamond

Vihdoinkin kynsille pääsi CrowsToes -merkin lakka nimeltään Triple Black Diamond. Valitettavasti ottamani kuvat eivät todellakaan tee oikeutta lakalle (tuntuu että paremminkin päinvastoin, näyttää jotenkin niin kämäiseltä kuvissa =D) mutta tämä kyllä osui ja upposi minulle :) Mustalta näyttävä glitterlakka, eihän siitä voi muuta kuin tykätä :) 

Se miksi sanoin että mustalta näyttävä, johtuu siitä, että pohja on oikeasti kirkas, missä on vain todella paljon mustaa pientä glitteriä. Paremman käsityksen saatte, kun käytte kurkkaamassa kuvia täältä. Siinä on kerrostettu värilakan päälle. Itsellä alla siis musta lakka.




Jep, karvahan siellä keskimmäisen sormen kynnessä
 napottaa... =P


Ja lopuksi pakko laittaa vielä tämä kuva, kuva on täysin venähtänyt ja epäonnistunut, mutta näyttää niinkuin pullossa olisi pieniä sydämiä ;D



Käytetyt lakat:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Essie: Licorice (x1)
  • CrowsToes: Triple Black Diamond (x1)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat


torstai 23. toukokuuta 2013

Emily de Molly - Sakura

Kynsillä tällä kertaa Emily de Mollyn ihana lakka nimeltään Sakura <3 Ihmeen kauan minulla kestikin että lakkasin tällä kynteni. Olin pelkän pullon perusteella niin ihastunut lakkaan, että pelkäsin sitten osaamattomuuttani pilaavani sen kynsille levitys vaiheessa, kun en ole niin paljoa glitter-indie-lakkoja käyttänyt =D

No mutta olinhan harjoitellut onneksi aiemmin jo saman perheen It's Complicated -lakalla ;) Samalla kaavalla mentiin tämänkin lakan kanssa, alle kerros OPIn Alpine Snow -lakkaa ja kaksi kerrosta Sakuraa päälle. Ja tuhti kerros Secheä, joka siloittikin pinnan tosi kivasti :)





Jotenkin en saanut valokuviin tallennettua tätä lakkaa hyvin, livenä näytti mielestäni paremmalta :) Lakka oli kyllä mieleinen, ja sanoisinkos, että tämä on suorastaan suloinen lakka ;D Koostumus oli hyvä ja helppo, niinkuin aiemmassakin Emily de Mollyn lakassa. 

Ja kyllä, minusta alkaa tuntua että minulle on kehittynyt jonkin sortin fiksaatio valkopohjaisiin glitterlakkoihin, ottaen huomioon etten omista glitterlakkoja paljoakaan...Jolly Jewels, Rave, It's Complicated ja nyt tämä...Lisäksi kuolasin tämän postauksen What's Your Damage? -lakkaa...Yllättäen valkealla pohjalla =D

Käyteyt lakat:
  • OPI: Nail Envy Original
  • OPI: Alpine Snow (x1)
  • Emily de Molly: Sakura (x2)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat


tiistai 21. toukokuuta 2013

Essie - Aperitif

Essien Aperitif on mielestäni punainen lakka mutta kynsiltä poistaessa vanulappuun jää punaisen lisäksi häivähdys tummaa pinkkiä (?). Ehkä olen sitten hieman värisokea? =D Noh, minulle tämä lakka kuitenkin täytti kokoelmastani puuttuvan peruspunaisen cremen ammottavan aukon :) Kynsilakan laatu oli hyvä, todella helppo levittää ja kerroksia on kaksi. Tykkäsin lakasta kaikin puolin :) 

Älkää ihmetelkö kynsieni pituutta, kuva on otettu aiemmin keväällä, ja kynnet ovat huomattavasti pidemmät kuin muutamissa aiemmissa postauksissa =D


Käyteyt lakat:

  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Essie: Aperitif (x2)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

China Glaze - Virtual Violet


Voitin ihanan paketin Polish this! -blogin arvonnassa. Tuntui uskomattomalta, että arpaonni osui kohdalleni, koska en todellakaan ole mikään Hannu Hanhi arvontojen suhteen =D Paketti oli minulle todella mieluisa (pääset kurkkaamaan paketin sisällön tästä linkistä) ja ensimmäisenä siitä pääsi testiin China Glazen Virtual Violet -lakka.

Alla olevat kuvat Virtual Violetista ovat otettu ilta-auringossa. Tämä lakkahan kuuluu siis Tronica -sarjaan, jota myydään Adenina -verkkokaupassa. Olin jo tilannut aiemmin itselleni pari Tronicaa, koska niitä kehuttiin niin paljon blogeissa ja halusin kokeilla niitä sitten itsekin =D Pyörittelin jo ostoskorissani tätä Virtual Violet -lakkaa mutta nyt voin sanoa, että onneksi vaihdoin sen Techno Teal -lakkaan ;) Toisena lakkana tilasin Electra Magentan.

China Glaze Virtual Violet


Tämä lakka on upea! Varsinkin auringon paisteessa tätä vain tuijottaa ihastuneena ja noh, varjossakin tätä vain tuijottaa ihastuneena ;) Todella kaunis lakka, ei näitä Tronica -sarjan lakkoja ole turhaan kehuttu :) Ainut vain, että lakan levittämisen kanssa minulla oli vähän ongelmia. Kokeilin laittaa tätä pikkurilliin ensin ilman Nfu Oh:n Aqua Base -aluslakkaa (tarkoitettu hologrammilakkojen alle helpottamaan levittämistä) mutta lakka lähti kaljuuntumaan pahasti, ja lisäsinkin sitten muihin kynsiin kerroksen Aqua Basea. Silti parissa kynnessä lakka vieläkin levittyi huonosti, mutta näin kauniin lakan takia viitsi vähän tapellakin levittämisen kanssa ;D Ja paksummalla toisella kerroksella sai pelastettua paljon :)


Arvontapaketin sisällöstä olen testaillut myös Laveran käsivoidetta ja pidän siitäkin :) Käsivoide imeytyy mukavan nopeasti, eikä jätä ihoa tahmaiseksi. Kosteuttaa myös hyvin. Ja näppärän kokoinen tuubi mahtuu käsilaukkuun helposti :) Tämä sattui niin sopivasti, koska olen jo pidemmän aikaa halunnut tutustua Laveran tuotteisiin, mitkä ovat olleet minulle täysin vieraita. Kiitos vaan Annie loistavista tuotteista! :)

Käytetyt lakat:
  • OPI: Nail Envy Original
  • Nfu Oh: Aqua Base
  • China Glaze: Virtual Violet (x2)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat

lauantai 18. toukokuuta 2013

Leimattua Tristamia

Laitoin kynsille pohjalle Flormar/Kone Helsinki -lakan nro 814 ja leimasin päälle a-englandin Tristamilla pallokuvion. Tristam toimi leimauksessa hyvin ja on kaunis lakka. Tosin täytynee seuraavan kerran laittaa koko kynnelle lakkaa, pelkässä leimauksessa ei niin näe miten kaunis tämä lakka onkaan :) Ja kauempaa katsottuna näytti hieman niinkuin olisin leimannut a-englandin Lady Of The Lake -lakalla, sininen sävy ei niin selkeästi erottunut.



En itse pitänyt näistä kynsistä. Eivät olleet yhtään minun tyyliset, vaikka lakat kyllä kauniita olivatkin. Mutta pari päivää näilläkin mentiin, kun en kerennyt/jaksanut uusiakaan silloin väkertää =D



Käytetyt lakat & tarvikkeet:
  • OPI: Nail Envy Original
  • Flormar/Kone Helsinki: Holographic 814 (x2)
  • a-england: Tristam (leimaus)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat
  • Bundle Monster -laatta BM-322 + XL-leimasin + scraper 



sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Vihreitä kukonaskelia


Arvaatteko missä kynsissä on OPI Thanks a Windmillion -lakkaa, ja missä kynsissä taasen Gosh Drizzle -lakkaa? :)


Aika vaikea, eikö? :) En arvaisi itsekään ellen tietäisi =D Pikkurillissä ja keskisormessa on Gosh, kun taasen nimettömässä ja etusormessa on OPI. Aika samanvärisiä lakkoja, sanoisinkos ;) OPI on ehkä aivan aavistuksen verran tummempi. Painotus sanalla ehkä...

Molemmissa lakoissa on laatu kohdallaan. Levittäminen oli helppoa ja miellyttävää. Kuvassa on päällä kerros Seche Vite -lakkaa.

Olin päivän pelkillä lakoilla, jonka jälkeen leimailin tähän päälle DRK-A -laatasta kukonaskelkuvion Goshin Splish Splash -lakalla. Pidän tästä vihreästä väristä niin paljon, että se on tällä hetkellä ainoa lakka, jolle olen joutunut ostamaan backup -pullon :) Kyseessä kun on vielä special edition -lakka, niin oli suorastaan onni, että enää edes löysin tätä mistään. Sokoksen Emotion -liikkeen alelaarista pelastin viimeisen kappaleen mukaani jokin aika sitten. Ja olin ihan onnesta soikeana, kun tätä vielä löytyi =D Netistä en ollut enää löytänyt hetkeen. Ja ensimmäisen pullon olin ostanut kuitenkin jo viime kesänä, ylläri ylläri, Sokoksen alelaarista tietenkin =D

Leimaamisen jälkeen laitoin mattaavan päällylakan, taas vaihteeksi ;)










Käytetyt lakat & tarvikkeet:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • OPI: Thanks a Windmillion & Gosh: Drizzle 609 (molempia kaksi kerrosta)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat (x1)
  • Gosh: Splish Splash 012 Special Edition (leimaus)
  • Essie: matte about you
  • DRK-A -laatta + XL-stamperi + scraper



torstai 9. toukokuuta 2013

Emily de Molly - It's Complicated

Jouduin melkein heti uudestaan tekemään tilauksen Llarowelle ihka ensimmäisen tilauksen sieltä vasta saavuttua perille. Sähköpostiini tuli ilmoitus, että kohta on saatavilla taas Emily de Mollyn lakkoja. Olin iskenyt silmäni niihin selaillessani nettikaupan tarjontaa, erityisesti Sakura -lakka miellytti minua. Mutta sieltä asti tilatessa ei viitsi ostaa vain yhtä lakkaa, niin otin muutamia muitakin pakettiin mukaan =P

Paketti tulla tupsahti perille ja kynsille pääsi ensimmäisenä It's Complicated -lakka. Laitoin pohjalle ensin yhden kerroksen OPIn Alpine Snow -lakkaa ja päälle kaksi kerrosta It's Complicated -lakkaa. Lakka kuivui yllättävän nopeasti! Muutamalla kynnellä jouduin vähän "järjestelemään" glittereitä etteivät jääneet liian köntiksi, mutta muuten levittäminen oli helppoa jopa minulle :)



Pullon sisältämän glitteriseoksen voi kurkata täältä (Emily de Mollyn kotisivu). En todellakaan ole niin asiantuntija, että osaisin itse määritellä tarkasti ja oikeilla sanoilla, mitä kaikkea tuolta löytyykään =D




Tykkäsin tästä lakasta todella paljon. Se on jotenkin ihanan hillitty tuollaiseksi glitterlakaksi. Ja käyttämällä valkeata pohjalakkaa ennen It's Complicated -lakkaa, sain omaan makuuni sopivan glittermäärän kynnelle :) Ja paksu kerros Seche Vite -päällylakkaa riitti tasoittamaan pinnan, ei täydellisen sileäksi, mutta aika lähelle kuitenkin.

Tässäpä ovat muut Emily de Molly -lakat jotka tulivat paketissa.



Ego Friendlyn pohjaväri on todella lähellä (ellei jopa dupe) Essien Mint Candy Apple -lakkaa, jota ajattelin mahdollisesti laittaa sen alle. Tosin nämä lakat peittävät jo itsessään aika hyvin kolmella kerroksella, ainakin kiekolle kokeillessani. Saa vain peittävämmän lopputuloksen jos laittaa alle jotain. Ja helpompi säännöstellä haluttua glittereiden määrä kun on jo pohjaväri valmiiksi.

Oi että tuota Sakura -lakkaa...! Olen niin ihastunut siihen jo pelkän pullon perusteella <3 Välillä sitä miettii, että miten voi ihminen tullakin niin onnelliseksi yhdestä kynsilakkapullosta, mutta onneksi löytyy teitä muitakin, jotka ymmärtävät tämän pienen ilon aiheen =D Tuntee jopa itsensä normaaliksi, kun tietää, että on muitakin samanlaisia kynsilakka höperöitä ;)


Käytetyt lakat:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • OPI: Alpine Snow (x1)
  • Emily de Molly: It's Complicated (x2)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat


tiistai 7. toukokuuta 2013

Päällystetty Fab Jean

Kynsillä tällä kertaa Kicksin Fab Jean -lakka kuorrutettuna Nfu Oh -lakalla nro 34.  Fab Jean on tuollainen kiva farkun sininen lakka ja pidin väristä :) Kerroksia laitoin kaksi ja levittyvyys oli yllättävän hyvä. Päälle laitoin yhden kerroksen Nfu Oh:ta. Ja lopuksi mattalakkaa, kuinkas muutenkaan ;)




Pidin yllättävän paljon lakkayhdistelmästä, mitäs mieltä te olette? :)


Käytetyt lakat:

  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Kicks: Fab Jean nro 031 (x2)
  • Nfu Oh: NFU 34 (x1)
  • Essie: matte about you


lauantai 4. toukokuuta 2013

Hopeisia palleroita

Kynsillä kaksi kerrosta Essien To Buy Or Not To Buy -lakkaa ja koristeeksi tein hopeisia palleroita dotting toolilla. Hopeinen lakka on Goshin Silver (555). Essien lakka on pullossa todella kaunis, mutta kynsillä se ei näytä aivan samalta. Pullossa näkyvät siniset ja violetit hippuset jäävät kynnellä näkymättömiin. Tietyssä valossa bongasin niitä kynnelläkin, mutta todella heikosti näkyivät. Tosin tämä ei haitannut minua (ja toisista blogeista lukeneena tiesinkin sen jo etukäteen), nätti vaalean lilan värinen lakka kuitenkin on ja laadultaan hyvä :)



Tein hopeiset pallerot päällylakan päälle, enkä lisännyt enää ollenkaan päällylakkaa. Onnistun hyvinkin usein pilaamaan dotting tool palleroiset päällylakalla, joten miksi laittaa sitä siis ollenkaan niiden päälle. Hyvin pikku pallukat pysyivät hengissä kynsillä ilman sitäkin :)



Goshin lakka on väriltään kunnon hopeainen ja kauniisti kimaltava. Tykkäsin tästäkin Goshin lakasta. Ei ole oikeastaan huonoa vielä kohdalle sattunutkaan :) 



Käyteyt lakat&välineet:

  • Seche Plus: Fortified Strengthener
  • Essie: To Buy Or Not To Buy (x2)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat
  • Gosh: Silver 555 + dotting tool (pallerot)


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Keväiset vappukynnet

Halusin ehdottomasti kynsilleni keltaista ja koska omistan vain yhden keltaisen lakan, valinta oli todella helppo =D Siispä kynsille Orlyn Lemonade lakkaa.

Tein pohjalle glitter sandwichin ja nimettömiin muutaman kukkasen dotting toolilla. Pelkästä glitter sandwichistä mieheni sanoi, että siitä tulee mieleen pääsiäinen. Tämä onkin hieman huvittavaa, koska olin suunnitellut tekeväni pääsiäiseksi juuri tämän glitter sandwichin, mutta se jäi sitten tekemättä ;D Sen takia lisäilin parit kukkaset nimettömiin, jotta oltaisiin vähän enemmän vappu tunnelmissa :)






Hauskaa vapun jatkoa! :)

** Edit: Oho, huomasin että olen unohtanut kuvasta pois kokonaan OPIn Don't Touch My Tutu! -lakan....! Eli sitä on kerros tottakai glitterlakan päälle laitettuna, kun puhutaan kerran glitter sandwichistä =D  Lisään sen nyt edes tuohon käytettyjen lakkojen listaan, pahoitteluni tästä vappuisesta aivotöräyksestä. **

Käytetyt lakat & välineet:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Orly: Lemonade (x3)
  • Wet n Wild: Party Of Five Glitters (x1)
  • OPI: Don't Touch My Tutu! (x1)
  • Essie: matte about you
  • Kukkaset: Essie: Below The Belt & Depend 320 + dotting tool