tiistai 29. huhtikuuta 2014

Hemppistä

Edellisten tummien kynsien jälkeen ilmeisesti mieleni teki jotain todella hempeää väriä kynsille (ja halusin saada testattua taas kerralla useampaa käyttämätöntä lakkaa... ;) ) ja päädyinkin tekemään seuraavanlaisen skittleten.



Näistä tuli kyllä aika hemppikset ja sainkin näistä kommenttia, että nämä muistuttavat ihan hääkynsiä. Kieltämättä sellaiseen tilaisuuteen voisivat ihan sopiakin :) Ja huomasin, että minulla on näköjään joku fiksaatio parittaa aina OPI:n Steady As She Rose (tällä kertaa ihan aito!) ja a-englandin She Walks In Beauty -lakat. Olen nimittäin tehnyt sen aiemminkin jo täällä.


Tähän väliin voisin kertoa että blogissa voi olla seuraavat pari viikkoa hieman hiljaisempaa. Meillä on nimittäin muutto edessä. Tänään saatiin vihdoinkin avaimet uuteen, pankin omaan kotiin :) Kaupat solmittiin jo helmikuussa, joten on tässä jo hieman odotettukin malttamattomina ;) Asumme siis tällä hetkellä vuokralla kerrostalokaksiossa ja nyt muutetaan rivitalokolmioon. Ai että! Vihdoinkin saa kesäksi oman pikku pihan missä voi tepsutella ja nauttia auringosta (ja olen ihan varma, että koko kesän sataa vettä kuin kuuluisasta Esterin hanurista). Tässä asunnossa meillä on ollut kyllä hyvin tilava lasitettu parveke, mutta voitte kuvitella, kun siihen on kesäisin paistanut koko päivän aurinko, että mikä on parvekkeen lämpötila, ja tekeeko mieli hikoilla siellä...not. Ja haaveilen kyllä myös omasta pikku kynsinurkkauksesta... =P Tällä hetkellä sitä ei todellakaan ole. Kuten ei myöskään kunnollista ruokapöytää, koska sen tilan on vienyt miehen sähkörummut...

Yritän johonkin väliin jotain postausta väsätä, mutta jos sattuukin olemaan hiljaista, niin ihan positiivisten asioiden takia hiljaiseloa vietetään :) Joudumme kuitenkin siellä seiniä kittaamaan ja maalailemaan, joten jonkinverran hommaa riittää. Mutta tällaisille konttorirotille tekee oikein hyvää =P Ja talvilomakin alkaa ensi viikolla, joten saa rauhassa muuttaa, ei ole paniikki parin päivän maalailu- & muuttoaikataulua.

Palatakseni taas kynsiin, niin tässä alla on muuten vertailukuva feikki Steady As She Rose -lakasta, sekä oikeasta lakasta. Oikea lakka vasemmalla ja mahdollinen feikki siis oikealla. Ja kyllä niissä pienenpieni sävyero on nähtävillä, eikös olekin?


Toivottelen myöskin hyvät vaput jo etukäteen kaikille lukijoilleni! :) Vappukynnet taitanee jäädä tällä kertaa kylläkin tekemättä. Linkitänkin tähän siis viimevuotiset vappukynteni.



Käytetyt lakat & välineet:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • OPI: Steady As She Rose (x3) (peukalo, etusormi, pikkurilli)
  • Essie: Fiji (x3) (keskisormi) + leima Bundle Monster 314 + China Glaze Passion
  • OPI: My Favorite Ornament (x3)
  • Peukun ja etusormen teippailut: a-england She Walks In Beauty + Nail Pattern Boldness Glitter Food
  • Poshe: Super-Fast Drying Topcoat



P.S. Tiesin, että muutto on edessä, ja minunkin pitikin karsia sitä ennen lakkakokoelmaa, mutta esim. viime viikolla kotiin tulla tupsahti maailmalta 18 uutta lakkaputelia...ja yhtään lakkaa ei ole vielä karsittu...hups.


lauantai 26. huhtikuuta 2014

Ei niin keväinen vesimarmorointi

Ennen pääsiäistä piti kokeilla uudestaan vesimarmorointia Gina Tricotin -lakoilla,  josko homma onnistuisi niillä toisenkin kerran. Onnistuihan se, mutta ei läheskään niin kivuttomasti kuin edellisellä kerralla, joten nyt pidättäydyin suunnitelmassa ja tein vesimarmoroinnin vain muutamaan kynteen ;)

Ongelmana tällä kertaa oli lakkojen muussaantuminen / leviäminen kynnellä, eli kuvio meni ihan mössöksi. Jouduinkin tekemään uusiksi vasemman käden molemmat kynnet juurikin tämän ongelman takia. Ajattelin pienessä mielessäni ongelman johtuvan siitä, kun tehdään esim. tuollaista kukkakuviota missä lakkoja vedetään tikulla keskelle päin, niin lakkaa on siinä keskellä lopuksi niin paljon, että kannattaa odottaa hetki lakkojen kuivahtamista, ennenkuin kuin dippaa kynnen siihen. Kokeilin tätä ja näin kuvio ei levinnytkään kynnellä. En tosin tiedä, että oliko tuosta pienestä odottelelusta apua, mutta ainahan täytyy yrittää keksiä ongelmaan ratkaisu =P Edes sellainen minkä itse uskoisi =D





Gina Tricotin -lakat toimivat vesimarmoroinnissa jälleen kerran hyvin (ellei huomioida noita omia kömmähdyksiä) ja levisivät veden pinnalle oikein mallikkaasti. Oikeaan käteen tuli muutamia kuplia, jotka näkyvät oikein hyvin mustan lakan kohdalla, mutta en nyt jaksanut tuollaisista pikku vioista välittää ;) Vesimarmoroinnin suhteen ei kannata minulla ainakaan olla niin pikkutarkka, kunhan homma onnistuisi edes sinnepäin, pari pikku kuplaa ei haittaa :) Tosin siitä minulla ei ole käsitystä että mistä syystä noita kuplia välillä tulee, onko teillä käsitystä siitä?



Käytetyt lakat:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • OPI: 4 In The Morning (x2)
  • Gina Tricot: White (vesimarmoroinnin alla x1 kerros)
  • Gina Tricot: Boysenberry, Black & Clay (vesimarmorointi)
  • Poshe: Super-fast Drying Topcoat


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pari pehmeää P:tä...

...eli pastellipläjäys pääsiäiseen! Tein perjantaina jonkinsortin pääsiäiskynnet mutta näiden postaaminen vähän venähti. Ei kuitenkaan pahasti, pääsiäistähän on vielä jäljellä :)

Lakkasin jokaisen kynnen erivärisellä pastellilakalla (onko tämä koristelutyyli nyt sitten skittle nimeltään) ja laitoin lakkojen päälle OPI:n hentoisen glitterlakan Pirouette My Whistle. Lopulta vain mattasin kynnet mattaavalla päällylakalla.





Ensin ajattelin, että kynnet ovat aivan liian hempeät minun makuuni, mutta mitä pidempään niitä tuijottelin, sitä enemmän niistä pidinkin... :) Lakkaukset ovat vieläkin kynsilläni.

Pääsiäiseni on sujunut suurinpiirtein alla olevien kuvien mukaisesti. Ahne koura kiipeää karkkikulholle urheasti kerta toisensa jälkeen (vaikka järki huutaa jo vastaan)...


...nappaa pahaa aavistamattoman namin, joka päätyy minun kitaani. Ja tämä sama kuvio toistuu ja toistuu ja toistuu...*röyh!*


Onneksi otin kuvat jo perjantaina, koska kyseinen karkkikulho on tällä hetkellä huomattavasti tyhjemmän näköinen... =D Kirjoittelenkin tätä postausta ulkoiluhousut jalassa, pitää käydä vähän sulattelemassa mässyjä lenkkeilyn merkeissä, jotta jaksaa syödä loputkin ;)

Hyvät pääsiäisen jatkot kaikille, toivottavasti upea aurinkoinen sää jatkuu vielä huomennakin B0)


Käytetyt lakat:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Sephora: Jacuzzi (x3)
  • Nfu Oh: Nro 388 (x3)
  • Orly: Jealous, Much? (x3)
  • Orly: Prelude To A Kiss (x3)
  • Orly: Lemonade (x3)
  • OPI: Piroutte My Whistle (x1)
  • Essie: Matte About You

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Ensimmäiset KBShimmerini

Tilailin jo helmikuussa ensimmäiset KBShimmer -lakkani mutta niiden testailu vähän venähti. Jotenkin testaamattomista lakoista löytyikin yllättäen mielenkiintoisempia yksilöitä vaikka kieli pitkällä olin näitä kotiin saapuviksi odottanutkin. Kyllähän nämä vaativat sellaisen tietyn "glitter- moodin" ennen kuin näitä kynsille sutii :)

Esittelenkin samalla nyt kaksi lakkaa, I Got A Crush On Blue & Let's Get Star-ted (hekottelin taas yksinäni tälle nimelle, pöljällä on tunnetusti halvat huvit ;) ). Molempia lakkoja on laitettu vain kaksi kerrosta värillisen lakan päälle. Ei olisi kannattanut tehdä sittenkään näin. Näissä kahdessa noita glittereitä on sen verran maltillisesti, että aivan hyvin olisi voinut kerrostaa kolme kerrosta lakkaa itsensä päälle. Erityisesti I Got A Crush On Blue -lakan kanssa se olisi varmastikin tuolla tapaa tuonut siihen enemmän kaipaamaani syvyyttä, mitä olenkin juuri ihastellut muiden swatch -kuvissa.

I Got A Crush On Blue -lakan alla Kikon upea yönsininen, melkein jo yhdellä kerroksella peittävä lakka nro 265.












Käytetyt lakat:
  • Isadora: Peel Off Base
  • Kiko: Nro 265 (x1)
  • KBShimmer: I Got A Crush On Blue (x2)
  • Nail Pattern Boldness: Glitter Food (x1)
  • Sally Hansen: Diamond Flash Top Coat


Sitten vielä Let's Get Star-ted -lakka, jonka alla käytin yhden kerroksen Gina Tricotin valkoista lakkaa.



Käytetyt lakat:
  • Isadora: Peel Off Base
  • Gina Tricot: White (x1)
  • KBShimmer: Let's Get Star-ted (x2)
  • Nail Pattern Boldness: Glitter Food (x1)
  • Sally Hansen: Diamond Flash Top Coat

Testailematta ovat vielä Lottie Dottie sekä U Rock My Heart -lakat. Voisin nekin sitten postailla vaikka samalla kertaa. Tosin laitoin juuri tällä viikolla tilauksen Harlow & Co:lle, josta on tulossa mm. muutama KBShimmerkin lisää... =P




torstai 10. huhtikuuta 2014

Ei ole todellista...

...että minä (siis M-I-N-Ä) tein vesimarmoroinnin ja vieläpä jokaiseen kynteen...!!! Siis JOKAISEEN KYMMENEEN kynteen. (Ja varoitus, kuvia on sit "muutama". Ei voi tietää jos tämä olikin sellainen once in a lifetime, täytyy siis repiä kaikki ilo irti tästä... ;) )



o.O. 

Huh!

Olen vieläkin hieman järkyttynyt, vaikka tämä uskomattoman järisyttävä uroteko tapahtui jo viikonloppuna. Tarkoitukseni oli kokeilla piiiiitkästä aikaa vesimarmorointia ihan vaan yhteen aksenttikynteen per käsi, ja tehdä lopuista kynsistä skittlette -tyylinen setti. Olin ostanut Isadoran uudesta Sugar Crush -kevätkokoelmasta keltaisen, pastellisävyisen Lemon Soda -lakan, jonka oli tarkoitus olla skittleten "päälakka".

Olin lakannut Lemon Sodaa pariin kynteen jo muutaman kerroksen, kun ryhdyin vesimarmorointipuuhiin. Lakkoina oli Gina Tricotin White ja Orlyn Lemonade, joka on vaaleankeltainen, ja sopi hyvin uuden Sugar Crushin kaveriksi kynsille. Tai siis olisi sopinut. Lemonade ei ollut yhteistyökykyinen vesimarmorointiin, joten lennosta otin vaihtariksi Gina Tricotin Aspen Goldin. Tosin välillä epäilin, että se olikin Ginan valkoinen, joka ei toiminut vesimarmoroinnissa, mutta onneksi en lempannut sitä, vaan päätin kokeilla ensin keltaisen lakan vaihtoa. Tai itse asiassa olisin lempannut valkoisenkin, mutta heräsin siihen todellisuuteen, ettei minulla ole muuta valkoista (OPI:n feikki Alpine Snowkin sai uuden kodin kaveriltani). Tietenkin voisin vielä mainita Essien Below the Belt -lakan, mutta se kuulostaa niin säälittävältä, etten saanut pullon korkkia millään auki, en edes kostean luutun kera, ja mieskin oli työmatkalla eikä auttamassa neitokaista hädässä...Tappelin pullon kanssa vaikka kuinka kauan ja pinna alkoi kiristyä...Mutta kuten sanoin, kuulostaisi niin säälittävältä touhulta, että ei puhuta siitä ääneen ;)




Eli vesimarmorointiparina oli lopulta Ginan lakat ja mikä uskomaton pari olikaan! Siis ne toimivat vesimarmoroinnissa ihan törkeän hyvin! Lakat levisivät ihan käsittämättömän hyvin, kuvion sai piirrellä tikulla ihan kaikessa rauhassa ilman pelkoa, että lakat täysin kuivahtavat veden pinnalle (toim.huom. käytin huoneenlämpöistä vettä). En edes tehnyt yhtään kokeilumarmorointia tikulle (kuten täällä tein), vaan tein heti suoraan kynnelle. Niin luottavainen olin tällä kertaa =D




Ensimmäisen kynnen marmorointi onnistui ja samoin toisen kynnen. Huomasin tässä vaiheessa, että Ginan keltainen oli liian tumma Isadoran Lemon Sodan kaveriksi, joten päätin poistaa sen kynsiltä, ja tehdä marmoroinnit kaikkiin kynsiin, koska se tuntui sujuvan niin hyvin =D 




Ja näinpä siis päädyin tekemään vesimarmoroinnit KAIKKIIN kynsiin ensimmäistä kertaa :) Ei tarvinnut ottaa yhtään kynttä uusiksi, eikä ollut edes pinna kireällä marmorointia tehdessä =P Tosin rimani on aika matalalla vesimarmoroinnin suhteen, että siltä pohjalta... Muutamiin kynsiin tuli pari kuplaa, mutta onneksi päällylakka tasoitti ne huomaamattomiksi, ja siinä eufoorisessa mielentilassa nyt jaksanut muutamasta pikku kuplasta välittää, kun sain marmoroitua KAIKKI kynnet ;) Ja olin jopa niin villi, että dippasin muutaman kerran kaksikin kynttä kerralla veteen o.O


Lisäsin vielä lopuksi kerroksen China Glazen Fairy Dustia mutta mielestäni olisi ollut ehkä parempi ilman sitä.



Unohdin muuten suojata sormeni noin neljään ensimmäiseen kynteen...Lakkasotku käsissä oli huikea, eivätkä epämääräisesti asetellut teipit loppuihin sormiin niin paljoa tilannetta pelastaneet. Mutta tämäkään ei haitannut minua, vaikka jynssäsin sormia varmaan puhtaaksi pitempään kuin käytin aikaa marmorointiin...Sainhan kuitenkin vesimarmoroinnin onnistumaan :)




Oikean käden kuvioista tuli aika paljon erilaisemmat kuin vasemman käden, mutta omalla tavallaan aika hauskat näistäkin, vaikka itseä miellytti enemmän vasemman käden kuviointi. Tai se oli enemmän sitä mitä hain. Tosin tykkäsin kyllä paljon oikean käden peukun ja keskisormen kuvioinneista :) 



Niin, ja arvatkaa kuka kävi heti seuraavana päivänä hamstraamassa Gina Tricotista kuusi uutta lakkaa... ;) Testailin niillä jo vesimarmorointia tikuille ja nekin lakat toimivat oikein mainiosti! Olisiko siis mahdollista, että vesimarmorointia nähtäisiin tässä blogissa ehkä useamminkin, onhan se minusta henk.kohtaisesti ehkä upeimpia kynsien koristelumuotoja mitä on. Saa persoonalliset ja näyttävät kynnet (valitettavasti en voi lisätä loppuun sanaa helposti.... =D ).

 


Miltäs nämä vesimarmoroinnit teistä näyttävät? :) Olenko into piukeana ihan turhasta? =D


Käytetyt lakat:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Gina Tricot: White x1 kerros jokaisen vesimarmoroinnin pohjalla
  • Vesimarmorointi: Gina Tricot: White & Aspen Gold
  • China Glaze: Fairy Dust (x1)
  • Poshe: Super-Fast Drying Topcoat



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Hololiuku glitterillä

Huomaa miten aurinkoiset säät vaikuttavat myös lakkavalintoihin, yllättäen taas tuli valittua hololakkoja. Halusin tehdä pitkästä aikaa liukuvärjäyksen (ei tule tehtyä turhan usein, koska minusta nämä ovat niin vaikeita tehdä...) ja valitsin pari Flormarin -lakkaa kynsille. Tosin lakkavalinnat eivät menneet ihan nappiin, koska kynnen kärkeen töpöteltävä lakka ei ollut jotenkin tarpeeksi peittävää, joten jouduin laittamaan sitä vaatimattomasti 3 kierrosta jokaiseen kynteen...Lisäsin kynnen kärkiin vielä hieman Sally Hansenin -glitterlakkaa, jotta saisin kärjistä vielä vähän tummemmat. Ne nimittäin näyttivät kolmen lakkakerroksen jälkeen vieläkin yllättävän vaaleilta =D




Pidin kynsistä mutta valitettavasti lakka kului kärjistä todella nopeaan, joten jo parin päivän jälkeen jouduin vaihtamaan lakat. Unohdin muuten ottaa pullokuvan, mutta olen näköjään onnistunut valitsemaan kuvat, joissa sopivasti pääseekiin valokeilaan jokainen käytetty lakkapullo vuorollaan =D

Käytetyt lakat & välineet:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Flormar/Kone Helsinki:  Nro 801 (x2)
  • Flormar/Kone Helsinki: Nro 802 (meikkisienellä töpöteltynä kärkiin)
  • Sally Hansen: Gem Crush Be-Jeweled
  • Poshe: Super Fast Drying Topcoat

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Pikaisesti pikaiset

Hyvin yksinkertainen mani tänään vuorossa, kuten otsikosta voi ehkä päätellä =P Kynsille on laitettu vain kahta tekstuurilakkaa, Kikon Sugar Mat nro 456 ja Isadoran Diamond Crush (löysin tämän ja sen kultaisen siskon Prisman alelaarista neljällä eurolla kpl.....! Unohdin aiemmin hehkuttaa ;) ).

Kikon kaunis tumman turkoosi lakka oli hankala kuvattava, joten saatte kaksi kuvaa, oikea väri on jotain näiden väliltä... Ylempi otettu puhelimella ja alempi kameralla.




Käytetyt lakat:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Kiko: Sugar Mat 456
  • Isadora: Diamond Crush