tiistai 25. kesäkuuta 2013

a-england - Lady of the Lake


Olen joutunut pitämään pientä postaustaukoa tahtomattani. Uskollinen pikku miniläppärini sanoi näytön osalta sopimuksen irti jo ennen juhannusta, ja on siis tällä hetkellä täysin käyttökelvoton. Onneksi saatiin kuitenkin pelastettua kaikki tiedostot sieltä ulkoiselle kovalevylle käyttäen tv:n näyttöä apuna, huhhuh...

Olenkin raahannut töistä kotiin minun työläppäriäni tyydyttääkseni nettisurffailun tarpeen, mutta kuvan käsittelyä en sillä voi tehdä koska siitä puuttuu kuvankäsittelyohjelma, ja käyttöoikeuteni uusien asennusten suhteen ovat rajalliset. Vaikka täytyy kyllä myöntää etten edes ole kokeillut olisinko saanut ujutettua jotain extraa siihen =D Laitoin kuitenkin jo suosiolla uuden läppärin tilaukseen, koska työläppäri vähän väliä kotona tuo niin ikävästi mieleen työasiat jatkuvasti, hyh.....;) Toivotaan että tilaus saapuu perille pian :)

Minulla on onneksi jäänyt postaamatta nämä kynnet aiemmin, joihin olin kuitenkin jo tehnyt kuvien rajaukset valmiiksi sekä laittanut vesileimat . Enpä minä mitään muuta näille kuville koskaan osaakaan tehdä =D Pitäisi varmaan opetella vähän muutakin kuvankäsittelyä paremmin...Se vain on hieman hermoja raastavaa lukea netistä ohjeita ja yrittää samalla tehdä kuvalle jotain uusia temppuja. Jostain syystä ne eivät onnistu minulla vaikka miten tekisi ohjeiden mukaan =P



Kuvissa siis a-englandin ihastuttava lakka nimeltään Lady of the Lake. Lakan laatu on kaikinpuolin todella hyvä, taattua a-england laatua :) Kuvissa taisi olla kaksi kerrosta mutta yhdelläkin pärjäisi hyvin, jos on huolellinen. Minulla vain oli lakatessa kiire juhliin, joten laitoin huolimattomasti ensimmäisen kerroksen minkä takia jouduin laittamaan vielä toisen. Ja tässä on siis loistava esimerkki minun juhlakynsistäni yleensä: pelkkää lakkaa, ei mitään koristeluja koska en ole taaskaan tajunnut tehdä kynsiä etukäteen valmiiksi. Säälittävää, tiedän =D



Käytetyt lakat:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • a-england: Lady of the Lake (x2)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)