perjantai 28. helmikuuta 2014

Niittejä ja skittletteä

Taas vaihteeksi lähdin skittlette linjalle, mutta en voi sille mitään, että on vaan niin kiva käyttää montaa lakkaa yhteen manikyyriin. Tällä tavalla tuo omistamien lakkojen määrä tuntuu jopa ihan järkevältä, kun tulee lakkoja käytettyä useampiakin kerralla, eikä pelkästään yhtä lakkaa per mani ;)

Postista tuli noin viikko sitten tilaamani niitit, joten niitä täytyi ehdottomasta yhdistää juuri saamaani Zoyan Carter -lakkaan. Voin sanoa, että nyt on kyllä postiluukusta tipahdellut ostoksia vähän turhankin tasaiseen tahtiin...Ollut aika hyvä tilausputki menossa =D



Kynsillä siis Zoayn Pixie Dust -sarjasta Carter etusormessa ja pikkurillissä. Lakka on aivan ihastuttava mutta koostumukseltaan ohutta, joten sain kerrostaa sitä 3 paksuhkoa kerrosta peittävään lopputulokseen. Seuraavalla kerralla voisin laittaa alle suosiolla jonkun violetin lakan pohjaväriksi.

Keskisormessa on Essien Bond With Whomever ja nimettömässä Color Clubin Mrs Robinson. Näihin kynsiin laitoin muutamat niitit koristeeksi. Päällystin keskisormen ja nimettömän hieman kuivahtaneella ja paksuuntuneella Sechellä. Ei olisi kannattanut, koska erityisesti nimettömässä se jankkiintui ja kerrostui todella ärsyttävästi niittien ympärille, enkä saanut sitä tasaantumaan millään. Ja sen epätasaisuuden kyllä huomasi. Mutta en millään jaksanut ottaa uusiksi, joten sai olla...



Valokuvaamisen kanssa oli TAAS aivan käsittämättömiä ongelmia (eikä ole vielä light boxikaan saapunut...) ja yllä olevat kuvat ovatkin otettu puhelimella, koska sain sillä värit toistumaan paremmin. Toki nuo niitit ovat väriltään neoneja (onko tämä edes sana? =D), joten se aiheutti kameran kanssa todella paljon ongelmaa. Ja nimettömän Mrs Robinson lakka on luonnossa paaaaljon kirkkaampi kuin mitä kuvat antavat ymmärtää. Onnistuinkin kuvaamaan sen mielestäni paremmin aiemmin tekemässäni manissa.



Käytetyt lakat & välineet:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Zoya: Carter (x3)
  • Essie : Bond With Whomever (x2) + niitit
  • Color Club: Mrs Robinson (x3) + niitit
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat

4 kommenttia:

  1. Kauniit kynnet ja tosi kiva toi kukka nimettömässä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Niittikukka oli ihan kivaa vaihtelua normi koristeluihin, vaikka meninkin pilaamaan sen jankkiintuneella päällylakalla... Onneksi sitä ei kauempaa niin huomannut... =P

      Poista
  2. On kyllä kauniit kynnet :)
    Toi Carter näyttää kyllä hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :)
      Carter on todella nätti lakka, livenä kimallus pääsee paremmin oikeuksiinsa :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)