sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kukkakimppu kynnet


Sain eilen naistenpäivän kunniaksi mieheltäni kauniin, oranssin sävyisen kukkakimpun. Kimpussa olevien ruusujen sävy toikin mieleeni OPI:n lakan Where Did Suzi's Man-Go? joten voisinkin esitellä viikko sitten tekemäni lakkauksen, jossa kyseinen lakka esiintyy :)

Peukalo, etusormi ja pikkurilli on lakattu mainitulla OPI:n lakalla, keskisormessa on Orlyn Prelude To A Kiss -lakka ja nimettömässä OPI:n This Gown Needs A Crown. Leimauskuvio Pueenin laatasta nro 71 ja leimauslakkana toimi Dependin hopeinen 223. Koristeeksi lisäilin vielä niittejä muutamiin kynsiin.

Ensimmäinen ja toinen kuva on otettu kameralla ja Man-Go lakka näyttää aivan liian tummalta niissä. Viimeisin kuva on otettu puhelimella ja lakan sävy näyttäytyykin siinä enemmän oikein.





Ja tässäpä muutama kuva kimpusta :)





Where Did Suzi's Man-Go -lakan laatu oli hieman pettymys. Lakka kuuluu uuteen Brazil -kokoelmaan joiden lakkojen laatua on kehuttu paljon, mutta tätä jouduin laittamaan kolme kerrosta, koska tuntui etten saanut sitä levittymään tasaisesti kahdella kerroksella.
 
Eilen tuli muuten kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun julkaisin ensimmäisen postaukseni raidallinen ranskis. Todella hassua ajatella että blogin perustamisesta on jo vuosi! :) Niinpä ajattelinkin järjestää pienimuotoisen arvonnan sen kunniaksi ensi viikolla :)


Käytetyt lakat & välineet:

  • Trind: Nail Repair (puuttuu kuvasta...)
  • OPI: Where Did Suzi'z Man-Go (x3)
  • Orly: Prelude To A Kiss (x3) + leima Pueen 71 + Depend 223
  • OPI: This Gown Needs A Crown (x3)
  • Niittejä + kynsiliimaa
  • Sally Hansen: Diamond Flash Top Coat (tämäkin puuttuu kuvasta...)

6 kommenttia:

  1. Nätit kynnet ja fiksu mies, onnittelen:-)!

    VastaaPoista
  2. Oi ihana lakkaus! Ja aivan ihanan värinen kimppu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Kimppu oli kyllä mieleinen itsellekin :)

      Poista
  3. Lovely model and your nail are so beautiful :)

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)