lauantai 11. tammikuuta 2014

Kestävä, kestävämpi, Kiko


Barcelonan ostoksista ensimmäisenä pääsi kynsille Kikon lakka nro 387. Hieman jännityksellä odotin lakkaamista, onko Kiko niin hyvä kuin väitetään sen olevan :) Ja kyllä muuten on! Lakkahan on koostumukseltaan creme ja tunnetusti ne ovat hieman hankalia levittää. Mutta tämän kanssa ei ollut ongelmia. Toinen kerros lakkaa tasoittui jo niin nätisti ja peitti hyvin, ettei kolmattaa kerrosta enää tarvinnut, vaikka niin epäilinkin ennen lakkausta. Monesti creme lakkoja joutuu laittamaan kolme kerrosta, kun lakan levittyvyys on huono eikä pinta tasoitu, vaan jää ns. kaljuja kohtia.

Lakan värisävy oli minulle todella mieluinen (tietynlaiset vihreät sävyt ovat vaan niin lemppareitani) enkä halunnut peittää sitä kokonaan leimaamalla. Laitoinkin osalle kynttä vähän tuollaista pantterin pilkkukuviota leimaamalla, sekä kirkkaat strassit kynsien tyviin.


Lakan värisävyn kuvaaminen oli minulle vaikeata ja jouduinkin kokeilemaan mitä ihmeellisempiä asetuksia kamerasta saadakseni värin edes vähän näkymään oikeanlaisena. Senpä takia sormet näyttävätkin hassun keltaisilta.




Näistä tulikin yllättäen mieleiset lakkaukset, vaikka eläinkuosit ovatkin itselle hieman vieraampia (paitsi huivissa menee kyllä yllättäen pantterikuosi ). Lakkauksen pysyvyys oli aivan huikea, kuusi päivää, ja olisin voinut pitää niitä vieläkin, koska kulumaa ei ollut kärjissä nimeksikään. Peukaloissa oli vähän enemmän kulumaa, mutta se taisikin johtua siitä, että niissä kynnet ovat hieman heikossa hapessa, lastuamista kärjissä havaittavissa.

Käytin ensimmäistä kertaa Sally Hansenin Diamond Flash pikakuivattavaa päällylakkaa leimauksen päällä, ja mielestäni se kyllä levitti leimoja aika paljonkin (etusormessa ja nimettömässä näkyy). Sen pari kertaa mitä olen testaillut aiemmin Flash Diamondia ihan vain yksiväristen lakkojen päällä, olen kyllä tykännyt siitä kovasti. Levittyy hyvin ja kuivuu nopeasti kauniin kiiltäväksi. Täytynee kokeilla uudestaan leimausten kanssa, epäilen kovasti että leviämisongelmat saattoivat johtua myös itse lakkaajasta ;)


Käytetyt lakat & välineet:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Kiko: Nro 387 (x2)
  • Leimaus: Essie Licorice + laatta DRK-A
  • Kirkkaita strasseja
  • Sally Hansen: Diamond Flash Top Coat

P.S. Taistelu tekstin fontin kanssa jatkuu....Esikatselun perusteella näyttäisi, että nyt postauksen alkupään teksti on pienellä fontilla mutta loppuosa näyttäisi olevan ihan normaalikokoista...Saa nähdä milloin tämä fontti ongelma loppuu vai loppuuko ollenkaan. En nimittäin osaa tehdä sille itse yhtään mitään :(




6 kommenttia:

  1. Ihanan värinen lakka <3
    Kikot on kyllä hinta-laatu suhteeltaan täydellisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ihana sävy :) Oli kyllä tosiaan varsinainen yllätys, että noin edullinen creme lakka voisi olla laadultaan noin hyvä! Harmittaa nyt ihan possuna, etten ostanut sieltä liilan värisiä cremejä, kun ajattelin, että niitä minulla on ihan tarpeeksi...Jos vain olisin uskonut laadun noin hyväksi niin olisi lähtenyt kyllä mukaan useampi creme! :)

      Poista
  2. Oi, minä tykkään näistä hurjan paljon.

    Mitä tulee fonttiin, niin kyllä se näyttäisi olevan hieman erikokoista. Mutta ei se minusta lukemista haittaa lainkaan, eli älä huoli. Blogger vaan joskus temppuilee. Mulla on välillä ollut tota samaa ongelmaa, mutta siihen on auttanut, että olen maalannut sen tekstin joka on vääränlainen ja sen jälkeen painanut tekstieditorissa kuvaketta "poista muotoilu" (toiseksi viimeinen kuvake oikealle, näyttäisi olevan T-kirjan ja X, siinä kuvassa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)

      Ja kiitos ihan tuhannesti fontin korjausvinkistä!!! :) Sain sen nyt taas normaalikokoiseksi, jee! :)
      Hyvä tietää että ihan luettavaa se pikkuteksti on ollut :) Tällaista pikkutarkan luonteen omaavaa pilkunviilaajaa se vaan häiritsi aika paljonkin...=D ja ärsytti (ja paljon!) kun en saanut sitä korjaantumaan :)

      Poista
  3. Ihanat kynnet :) Joudun ehkä joskus matkimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)
      Juu, anna mennä vaan, pantterikuosi taitaakin olla yksi suosikeistasi, tai näin olen ollut havaitsevinani blogisi perusteella ;)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)