lauantai 14. helmikuuta 2015

The Finnish(able) Nail Art Challenge Spring 2015: Week1, Will You Be My Valentine?

Ajattelin ottaa ensimmäistä kertaa osaa kynsien lakkaushaasteeseen. Tämän haasteen aiheet vaikuttavat niin mielenkiintoisilta ja hauskoilta että pakko kokeilla :) Toki tiedän jo nyt tässä vaiheessa, että varmasti tulee jäämään joitain viikkoja ja kynsiä välistä, mutta yritetään kovasti saada haaste edes jotenkin läpi! :) Kahdet kynnet per viikko ei pitäisi olla mikään mahdottomuus teoriassa mutta käytännössä saattaa toki joitain ongelmia ilmetä ;)

Ideana siis on tehdä joka viikko kahdet kynnet alla olevan viikkohaasteen mukaisesti. Toivon että tämän myötä itsellä tulisi tehtyä hieman monipuolisempia kynsikoristeluja, koska nykyään tuntuu, että kaikki koristelut ovat samantyylisiä skittlettejä samalla kaavalla. Ideoiden suhteen on lyönyt aika tyhjää päässä viime aikoina.

Haasteesta tarkemmin voi lukea esim. Annien blogista.


Eli nyt on siis viikko 1 ja ystävänpäivän mukaisesti tein haasteen kynnet "Will you be my Valentine?" En halunnut tehdä vaaleanpunaisia kynsiä, joten kynsien värimaailma on ehkä hieman erilaisempi =P Olen nähnyt Pinterestissä useitakin raitakynsiä, joihin on raitojen päälle tehty söpö pieni sydän. Tämä visio päässäni ryhdyin koristelupuuhiin. Valitettavasti lopputulos nyt ei vastannut päässäni ollutta visiota...

Keskisormen raitojen tekeminen oli äärimmäisen hankalaa, koska jostain syystä vinyylit eivät pysyneet kynsillä kunnolla kiinni ja lakkaa pääsi sinne alle aika reilustikin. Jouduin korjailemaan raitoja aika paljonkin pienellä siveltimellä. Lisäksi olen aivan surkea käsinmaalauksessa, enkä tajunnut, että pikku sydämen tekeminen voi ollakin niin haastavaa dotting toolilla. Niinpä siitä sydämestä tulikin sitten suunniteltua isompi. Nämä kynnet kysyivät kärsivällisyyttä aika reilusti tänään, joten arvaatte varmaan, että ei oikein jaksanut enää innostua näistä, kun oli vihdoin ja viimein saanut räpiköityä kynnet valmiiksi.

Näillä nyt kuitenkin vietetään tämä ystävänpäivä ja huominenhan minulla olisi vielä aikaa tehdä ensimmäisen haasteviikon toiset kynnet valmiiksi ;) Vähän tiukalle menee heti haasteen ensimmäisellä viikolla mutta yritetään pysyä täysillä mukana heti alussa :)



Tulen jatkossa käyttämään näiden haastekynsien osalta otsikossa tunnistetta ablecs15. Instagrammista haasteeseen liittyviä kynsiä voi löytää tunnisteella #ablecs15. Itselläni ei ole Instagram tiliä koska en omista iPhonia enkä ole ihan päässyt vielä täysin kartalle/en ole jaksanut tarpeeksi tutkia miten Windows pohjaisella puhelimella tai kotikoneella voisi käyttää Instagramia näppärästi... Jos joku tietää miten tämä tapahtuu niin kerro ihmeessä! :) 


Hyvää Ystävänpäivää Kaikille! :)


Käytetyt lakat & välineet:
  • Essie: First Base
  • OPI: 4 In The Morning (x2) + punaiset strassit
  • Gina Tricot: White (x2) + kynsivinyylit + OPI Red Hot Rio + sydän tehty Essie Licorice & dotting tool
  • Zoya: Oswin (x2) + musta niitti
  • Essie: Matte About You



6 kommenttia:

  1. Oij, on kyllä nätit lakkaukset ja oon itekki huomannu että nuita viiva plus pikku sydän lakkauksia on aika paljo kaikkialla. :) Mulla on Windows puhelin ja siihen on olemasa instagrami, monellaisiaki. Mulla oli itellä Instagram BETA mut se rupes takkuilee, nii mulla on nyt 6tag. Laitat vaa tuohon puhelimen kauppasovellukseen tuon instan hakusanaksi nii pitäs löytyä. :) Riippuu tietenki puhelimesta, mut kokeile nuin jos et oo testannu vielä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satsuli! :)
      Muistaakseni asensin jossain vaiheessa tuon Beta version mutta sen enempää en sitten asialle tehnytkään... =D Hyvä tietää että siinä on ollut ongelmia, voisinkin kokeilla tuota toista :) Kiitoksia tästä, josko vihdoinkin saisin sen tilin jossain vaiheessa tehtyä! :)

      Poista
  2. Huippua että oot mukana haasteessa! :)

    Zoyan Oswin on kyllä ehdottomasti yks mun lempparitekstuureita ikinä, sopii mahtavasti myös ystävänpäiväkynsiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille kolmelle että olette taas jaksaneet tällaisen haasteen pistää pystyyn! :)
      Tuo Oswin oli kyllä ihastuttava lakka, tykästyin siihen tosi paljon :) Ja mikä parasta, peitti jo kahdella kerroksella! :)

      Poista
  3. Säpäkät Valentinekynnet, tykkään <3. Haasteet ovat kivoja, mutta epäilen ettei minusta olisi tuohon vauhtiin kuitenkaan. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kiva että vähän erilaiset ystävänpäivän kynnet uppoaa! :)
      No joo, kyllähän minullakin on jo tässä vaiheessa epäilykseni tämän haasteen suorittamisesta 100 % mutta täytyy kokeilla yrittää pysyä vauhdissa mukana ;) Tulisipahan ainakin blogattua säännöllisesti 2 kertaa viikossa, mikä on ollut tavoitteeni jo pidemmän aikaa, mutta jossa on ollut välillä hyvin vaikea pysyä.

      Poista

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)