lauantai 21. helmikuuta 2015

Ablecs15 Week 2: Shades Of Grey

Toisen viikon ensimmäisinä haastekynsinä minulla on aihe Shades Of Grey. Olin alkuviikosta jo hyvissä ajoin liikkeellä, ja yritinkin tehdä tämän silloin alta pois, mutta koska liukuvärjäys meikkisienellä ei vaan onnistu minulta näköjään mitenkään, lähtivät lakkaukset poistoon ja väkersin uuden version vasta eilen illalla... Eli saattaa taas vähän kiire tulla vielä viikon toisen haasteen kanssa ;)

Aiheen otsikostahan tulee tietenkin mieleen kirja/leffa Fifty Shades Of Grey, mutta koska en ole kirjaa lukenut enkä leffaakaan vielä nähnyt, niin en lähtenyt toteuttamaan näitä siltä pohjalta. Eli pelkillä harmaan sävyillä siis mennään ilman sen suurempaa merkitystä :)

Koska liukuvärjäys meikkisienen avulla ei onnistunut (ja olin saanut päähäni tehdä liukuvärjäyksen...) otin avuksi jälleen akryylivärit ja siveltimen, joilla tein kynsille jonkinlaisen liukuvärjäysviritelmän. Alla on kaksi kerrosta Ginan valkoista ja mustasta & valkoisesta akryyliväristä tein harmaan sekoituksen. Päälle laitoin Ghina Glazen Fairy Dustia ja vielä kerta kiellon päälle, eli kynnen kärkiin vino sipaisu Chinan Some Like It Haute -glitterlakkaa.




Tällaiset näistä tuli ja vaikka liukuvärjäys ei niin tasaisen pehmoisesti onnistunutkaan, vaan se tuli vähän tuolleen suttuisesti, tykkään näistä kuitenkin. Tervetullutta vaihtelua omiin koristeluihin :)

Vielä olisi siis tälle viikkoa jäljellä aihe Matched To An Outfit ja saa nähdä mitä siihen keksisin :)

Käytetyt lakat & välineet:
  • Essie: First Base 
  • Gina Tricot: White (x2)
  • Akryylivärit musta + valkoinen + leveä sivellin
  • China Glaze: Fairy Dust (x1)
  • China Glaze: Some Like It Haute (kynnen kärjessä)
  • Glisten&Glow: HK Girl


8 kommenttia:

  1. Oi, tosi kaunis liuku. Ajattelen usein harmaata tylsänä värinä, mutta saa silläkin näyttäviä lakkauksia aikaan kun vaan yhdistää oikeat elementit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Enail! :)
      Itsekin tykästyin harmaisiin lakkoihin vasta joskus viime syksynä, mutta en siltikään niitä kovin montaa omista. Jotenkin itsekin mieltänyt sen aina vähän tylsäksi väriksi.

      Poista
  2. Oih, tosi hienot kynnet! Varsin tyylikäs vaihtoehto tuollainen liuku, missä näkyy siveltimenvedot, antaa kivan elementin lakkaukselle :) Tykkään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Nena Sofia! :)
      Ajattelin ensin että näyttää vähän hassulta nuo noin näkyvät siveltimen vedot, mutta onneksi tuo Fairy Dust hieman pehmensi niitä :)

      Poista
  3. On kyllä nätskät kynnet.:) En oo nyt oikeen kenenkään 50 shades of grey lakkauksista piitannut, just sen takia koska harmaa on jotenki tylsä kynsillä ellei tee jotain kivaa ekstraa niihin. Nää on tähän mennesä ainoat joista tykkään tosi paljo, ku muut on ollu semmosia iha jees lakkauksia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiva että pidät näistä Satsuli ja paljon kiitoksia kauniista sanoistasi! :)

      Poista
  4. Nää on ihan älyn hienot ja tosi kiva idea tehdä liuku näin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nailOxtail! :)
      Olin vähän niinkuin pakotettuna tekemään liu'un näin kun muuten en sitä osaa tehdä =D

      Poista

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)