maanantai 9. kesäkuuta 2014

Picture Polish - Bridget

Tästä lakasta ei voi kyllä muuta sanoa kuin että se on äärettömän ihana, tykkäsin toooodella paljon :) Olenkin jo hetken aikaa metsästynyt punaista hololakkaa, ja päädyin tilaamaan Bridgetin. Toki muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, mutta ne olivat loppuunmyytyjä, joten valinta oli lopulta siis todella helppo tehdä ;) 

Kynsillä on kolme kerrosta (varmaan kaksikin olisi riittänyt) Bridgetiä ja pikakuivattava päällylakka. Eikä muuta. Se ei mielestäni edes kaivannut mitään muuta, kun pelkkä lakka jo itsessään aiheutti tuijottelua. Plus edellinen vesimarmoroinnin kanssa aiheutunut ärsytys oli vielä tuoreessa muistissa, joten ajattelin tällä kertaa tyytyä ihan koristelemattomiin kynsiin =P Lakka oli todella helppo levittää, ja levittyi nätisti ihan normaalin aluslakan päälle.





Miltäs kuvien laatu näyttää? Ne ovat nyt otettu uudella kameralla (on muuten mukavasti opeteltavaa vaikken järkkäriin vielä siirtynytkään, ostin Canonin PowerShot G-sarjan kameran), eikä kuvatessa ainakaan ollut ylivalottumisongelmaa havaittavissa tällä kertaa :)


Käytetyt lakat:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Picture Polish: Bridget (x3)
  • Poshe: Super-Fast Drying Topcoat




10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikös olekin :)
      Pomppasi suosikkilakkojen joukkoon kyllä heti :)

      Poista
  2. Onpa se kaunis ja hyvälaatuiset kuvatkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä upeampi lakka kuin mitä uskalsin odottaa :)

      Hyvä jos kuvat näyttävät hyvälaatuisilta :) Minusta oikeasti alkoi tuntua että vanha kamera veteli viimeisiään, vaikka eikö se niin mene, että lahjattomat kuvaajat haukkuvat kameran kun omat taidot eivät riitä...köh... =D

      Poista
  3. Oi kun herkullinen väri, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä väriltään oikein herkullinen kesäväri :)

      Poista
  4. Sulle ois haaste mun blogissa! :) dropsofadream.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! :D
      Täytyy yrittää saada suostuteltua tuo mies haasteen tekemiseen :)
      Kiitoksia haasteesta ;)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)