torstai 7. marraskuuta 2013

Zoya - Aurora

Ostin ensimmäiset Zoya -lakkani I love me -messuilta. Mukaani lähti Aurora ja Dhara, joista jälkimmäinen kuuluu Pixie Dust-kokoelmaan, joka on Zoyan nimitys ns. hiekkalakoille. 

Koska olen hiekkalakkoja pitänyt kynsillä viime aikoina niin paljon, niin otin ensimmäisenä lakkausvuoroon Aurora -lakan. Lakkahan on itsessään aivan upea! Hieman tulee mieleen OPI:n Extravagance -lakka. Pullossa oli yllättävän kapea sivellin mikä teki lakkaamisesta hieman haastavampaa. Tosin pidin itse pullon muodosta paljon, se on jotenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanan tyylikäs. Näkisin niin mielelläni kokoelmassani kauniin ja pitkän Zoya -pullorivin, kahta lakkaa ei voi oikein vielä riviksi kutsua ;) Harmi vain että lakkojen hinta on melko kallis.

Koristelin lakkauksen leimoilla Pueenin laatasta. Laitoin kynnelle vain osan leimasta ja kohdistaminen oli ärsyttävän hankalaa. Olisin halunnut kuvion kärjen olevan kynnen keskellä poikittaissuunnassa mutta eihän se ihan niin mennyt joka kynnellä tietenkään.






Tykkäsin Aurora -lakasta todella paljon mutta noista leimauksista en niinkään. En näitä kovin montaa päivää sitten pitänytkään, eli jäi testaamatta Zoyan lakkojen todellinen turnauskestävyys kynsillä.

Käytetyt lakat & välineet:
  • Orly: Bonder Rubberized Basecoat
  • Zoya: Aurora (x2)
  • Leimaus: Depend 223 + Pueen laatta 32
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat

6 kommenttia:

  1. Tosi nätit! :) Jos Zoyaa saisi samaan hintaan suomeen kun vaikka ChG:tä (tai edes OPI:n hinnalla) mulla olisi Zoyan lakkoja niin monta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! Lakkojen hinta on kyllä suolainen mutta jos ostais aina yhden silloin tällöin niin ei niin paljoa kirpaiseisi kerralla....ehkä =D

      Poista
  2. Ihanat on, yhtään ei oo mun silmään leimat viturallaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Hyvä vaan jos ne eivät näytä vinoss olevilta mutta valitettavasti ne ovat hieman vinossa =D

      Poista
  3. Mulla on kanssa sama vika leimailun kanssa että muuten se sujuu kyllä mutta en ikipäivänä saa kohdistettua niitä identtisesti joka kynnelle, enkä muutenkaan suoraan. Silloin pitää vain valita se polku että mitään niin tarkkaa ei pidä alkaa edes yrittämään. ;) Mutta hyvin näyttäs sulla olevan leimat kohdillaan - kuten Sissikin totesi niin ei näistä kuvista ainakaan huomaa mitään osumisongelmista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä jos ne näyttää kohdillaan olevilta! =D Itse kun tietää että ne hieman heittää niin sitten niissä näkee vaan sen vinouden. Leiman paikoittaminen on kyllä välillä todella hankalaa, ei oikein tiedä miten päin sitä stamperia ja sormea pitäisi vääntää että näkisi oikein sen osumiskohdan...

      Poista

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)